Myös tytöt ovat alkaneet pelata toimintapelejä

Toimintapelit mielletään usein poikien ja miesten asiaksi. Tiedetään toki, että jotkut tytötkin pelaavat, mutta heitä pidetään helposti poikkeuksina ja joskus jopa hieman outoina. Tosiasiassa nykyisin tyttöjen pelaaminen ei ole enää harvinaista – ei edes toimintapelien osalta. Tähän on vaikuttanut moni asia. Ensinnäkin se, että pelit ovat kehittyneet valtavasti. Aikoinaan ainoa syy pelata jotain peliä oli peli itse. Nykyisin pelien visuaalisuus voi olla lähes henkeäsalpaava. Pelatessaan voi saada kokemuksen siitä, että on siirtynyt johonkin toiseen todellisuuteen, Jo pelkästään tämä on syy kokeilla pelaamista. Jopa ilmaiset toimintapelit ovat todella ammattitaidolla tuotettuja ja suunniteltuja. Niiden pelaaminen edellyttää monenlaisia taitoja ja samalla pelatessa nämä taidot kehittyvät entisestään. Ei siis ole ihme, että ihmiset pelaavat yhä enemmän ja ilmaiset toimintapelit keräävät yhä uusia ja uusia käyttäjiä päivittäin.

Toimintapelit tarjoavat elämyksiä

Joskus toimintapelien pelaamiseen suhtaudutaan kriittisesti. Niiden saatetaan jopa katsoa kannustavan väkivaltaiseen toimintaan, mikä on lukuisissa tutkimuksissa osoitettu turhaksi huolenaiheeksi. Joidenkin arvioiden mukaan pelit yleensä kannustavat ihmisiä epäsosiaalisuuteen ja pakoilemaan todellisuutta. Tämä on saattanut pitää paikkaansa aiempina vuosikymmeninä, mutta nykyisin tilanne on muuttunut olennaisesti. Pelit tarjoavat mahdollisuuden pelata porukassa, mikä saattaa tarkoittaa jopa sitä, että muutoin arat ja ujot ihmiset voivat pelatessa luoda kontakteja muihin ihmisiin. Sanomattakin on selvää, että ilmaiset toimintapelit tarjoavat lukemattomia erilaisia elämyksiä, jotka ovat pääosin positiivisia – muuten pelaaminen ei olisi niin suosittua. Ilmaiset toimintapelit luovat mahdollisuuksia tutustua erilaisiin todellisuuksiin ja kokeilla elämää erilaisten hahmojen saappaissa. Nämä mahdollisuudet kiehtovat tietysti myös tyttöjä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämä rajoittuisi vain pelaamiseen. Päinvastoin pelaaminen on vain yksi harrastus muiden joukossa.

Parhaimmillaan pelit ovatkin juuri silloin, kun ne tuovat lisää sisältöä, elämyksiä ja jännitystä elämään. Toisaalta uusien asioiden kokeminen ei ole ainoa syy, vaikkakin uudet kokemukset avartavat aina ajattelua. Nykyiset pelit vaativat esimerkiksi strategista ajattelua. Kyse ei ole vain yksittäisistä peleistä, jotka ovat ohi hetkessä, vaan pitkäjänteistä ajattelua vaativista tehtävistä. Onnistuakseen tällaisessa pelissä, pelaajan tulee pysty ottamaan huomioon lukuisia eri näkökulmia, toisten ihmisten ajattelua ja luomaan mielessään vaihtoehtoisia skenaarioita siitä, kuinka asiat saattavat edetä. Tällaiseen peliin osallistuminen voi kehittää juuri niitä taitoja, joita monesti ajatellaan, että tytöillä ja naisilla ei ole – ja joiden puute estää heitä menestymässä myöhemmin työelämässä. Ilmaiset toimintapelit voivat olla erinomainen keino kokeilla voisiko pelaaminen kehittää myös omia taitoja. Se ei vaadi suuria investointeja, vaan klikkaamista oikeaan osoitteeseen

Toimintapelit vaativat reaktionopeutta

Toimintapeleissä tarvitaan monenlaisia taitoja, mutta niissä korostuu etenkin nopeus. Vastakohtaisesti erilaisissa strategiapeleissä edetään usein hieman hitaammin. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois, ja monesti ihmiset pelaavat kumpiakin. Toimintapelit vaativat ensisijaisesti reaktionopeutta, tarkkuutta silmä-käsi-koordinaatiossa sekä nopeaa päätöksentekoa ja oikeaa ajoitusta. Pelien tempo on nopea, eikä niissä tyypillisesti voi jäädä odottamaan ja pohdiskelemaan, mikä olisi seuraavaksi paras mahdollinen siirto. Ilmaiset toimintapelit tarjoavat useita eri pelejä, joista jokainen löytää itselleen juuri sen kiinnostavimman vaihtoehdon. Ja paras idea on tietysti vaihdella pelejä, sillä jokainen niistä opettaa aina pelaajalleen jotain uutta. Nämä pelit sopivat erinomaisesti kaikenlaisille pelaajille: niin nuorille kuin vanhemmille ja naisille sekä miehille.

Toimintapelit ovat olleet aiemmin vain poikien ja miesten juttu. Nyt maailma on muuttunut, ja pelejä pelaavat myös tytöt. Tästä on kiittäminen monia asioita, esimerkiksi sitä, että pelejä on alettu suunnitella laajemmalle yleisölle. Uusia pelejä tuotetaan koko ajan ympäri maailmaa ja niiden suunnittelu- ja tuotantotiimeissä on yhä erilaisempia ihmisiä. Mielikuva huppariasuisista parikymppisistä miehistä on auttamatta vanhentunut. Pelien ideointiin ja kehittämiseen on otettu mukaan tyttöjä ja naisia, jotta lopputuloksesta on saatu sellainen, että se kiinnostaa laajempaa yleisöä. Vaikka ainakin tilastojen mukaan pojat pelaavat edelleen edemmän kuin tytöt, muutos on kuitenkin tapahtunut. Eikä ole toki mikään itsetarkoituskaan, että molemmat sukupuolet pelaavat täsmälleen yhtä paljon. Olennaisinta on, että pelit eivät ole liian yksipuolisia. Ilmaiset toimintapelit tarjoavat sinullekin mahdollisuuden kokeilla, millainen peli viihdyttäisi ja opettaisi sinua parhaiten.